Romut radalle ∟ Yleistä ∟ Ahvenisto | ||||||
Sivuja: 1 | Vastaus | |||||
Kirjoittaja | Aihe: | |||||
Jani Jäsen Espoo |
Laitetaanpa tämä tännekin. Adressissa ei kerrota mihin kerätyt nimet toimitetaan tai millä tavoin rata aioitaan pelastaa, mutta tuskin nimen laittaminen listaan ainakaan mitään haittaa tekee. KP60 | |||||
Petsku Jäsen Kirkkonummi |
Lainaus toiselta foorumilta,kirjotettu 18.2.2009. "Kävin tänään Kastellissa lukaisemassa tehdyn ympäristölupahakemuksen liitteineen. Melumittauksia on tehty viime kesänä useista paikoista läheltä rataa yhteensä 63 tuntia ja näytteitä otettu 10/sekunti eli näytedataa on yli kaksi miljoonaa sämpleä. Näytteet on otettu kilpailupäivinä eli kovimman melun aikaan. Verrokkina on koko ajan käytetty Rekkaportin mittauspistettä ja näin saatu luotettavaa informaatiota siitä, miten reaaliaikainen mittaus pihojen ja muiden alueiden meluhäiriöiden rajoittamiseksi voidaan uskottavasti järjestää. Tutkimuksen on tehnyt ulkopuolinen helsinkiläinen firma. Erittäin luotettavan ja ammattitaitoisen näköistä jälkeä. Mittausten mukaan asuntoalueilla ylittyi 70 dBLAFmax vain hyvin harvoin ja vain kovimpina melupäivinä. (Sosiaali- ja terveysministeriön vanhan ratameluohjeen mukaan 15 dB:n ylitys ekvivalenttimelussa 10-15 päivänä vuodessa katsotaan hyväksyttäväksi. Eiköhän silloin pari maksiminylitystäkin mene läpi.) Täällä esitetty 80 dBLAFmax ylitettiin vain Rekkaportin kontrollipisteessä. Yhtenä kilpailupäivänä mittauksista ei tullut mitään, kun taustamelu ylitti ratamelun. Tämä oli 8.6. Porche-Cup. Ei saatu autoista lukemaa siinä Tiiriön metelissä. Tavallisina päivinä, jolloin radalla surrasivat alle 97 dB:ksi mitatut laitteet, melu ei ollut mitattavissa taustamelun vuoksi eli melu radan ulkopuolella oli käytännöllisesti katsoen sama kuin niinä päivinä kun radalla ei ajettu. Hakemuksesta ilmeni myös, että Poltinahontien liikennelaskentaan perustuva liikennetiheys on 5000 autoa vuorokaudessa ja Parolantien laskettu liikennetiheys 15000-18000 autoa vuorokaudessa. Luontoon tai luontoarvoihin ei hakemuksella havaittu olevan haittavaikutuksia. Nykyisen ympäristöluvan ajoneuvokohtaiset melurajat ovat olleet 100 dB tavallisena päivänä ja 110 dB kilpailupäivänä. Lupahakemuksen mukaan arvoa pudotetaan 97 dB:iin tavallisina päivinä, ajoaika lyhenee kuukaudella vuodessa ja tunnilla päivässä. Kilpailupäiviä olisi edelleen 12 vuodessa ja silloin rajana tuo 110 dB.Kokonaisuutena arvioiden äänienergia vähenee uuden lupaehdon myötä siten alle puoleen entisestä tuotantopaikalla. Tätä lupaehtojen tarkistamista täällä vastustetaan nyt kovasti. Vastustamiselle pitää kuitenkin olla joku peruste. Ympäristölupaharkinta on niin sanottua laillisuusharkintaa. Ei edes mitään demokraattista päätöksentekoa. Ympäristölupa on lain mukaan myönnettävä, jos sen mukainen toiminta lupaehdot huomioon ottaen täyttää säädetyt vaatimukset. Nyt näyttäisi täyttävän. Nähtävillä oleva hakemus on erittäin hyvin laadittu, seikkaperäinen, tiukka ja kattava. Riskit ja haitat on kartoitettu ja niihin on lupaehdoissa reagoitu. Ahvenistolla ajetaan vielä pitkään näillä spekseillä." |